M. Jolig  Jongeheer  alias  Joli :)

joli
Joli  on luonteeltaan kelpo perhekoira. Uskollinen isännälleen Pertille. Pertillä ja Jolilla on paljon yhteistä aikaa, Jolin ei tarvitse yksikseen kotosalla ikävöidä. Kaivokselan kaikki ulkoilureitit ovat parivaljakolle tulleet tutuiksi, jopa niinkin, että päivänä eräänä Joli oli vapaudestaan hullaantuneena ja janoisena mennyt Vantaan joen rantaan, penkka oli tietenkin pettänyt ja koira seisoi rantavedessä, oli koko ajan painumassa syvemmälle. Hetkeen Pertti ei tiennyt, missä se oli ja hätäännys oli melkoinen.  On se kumma, että koirat eivät (ainakaan snautserit) pidä suuremmin ääntä itsestään, kun ovat kiipelissä. Niitä on silloin vaikea lähteä hakemaan. Nytkin oli kuulunut vain vähäistä vinkunaa. Kun se vihdoin sai syntymään sen verran ääntä, että Pertti osasi suunnistaa oikeaan kohtaan, näkyi koirasta enää vain vähäsen kirsua!Se oli rantaliejuun vajoamassa! Voi mikä hätä ja kauhistus! Pertti joutui itsekinjoenrantapenkan vangiksi hetkeksi, mutta sai autettua Jolin ylös ja ei muuta kuin  pikaisesti kotiin pesulle, oli sentään kevätaikaa eikä pakkasta nimeksikään.
On Joli ottanut mökillä yhteen supikoirankin kanssa niin, että viimeksi mainittu siirtyi autuaammille metsästysmaille. Joli käytettiin lääkärissä ja isännällekin annettiin tarpeelliset rokotukset. .
Viime kesänä Joli huomasi Lohjanjärven rantamaisemassa ihan todella rantakäärmeet. Nehän eivät ole kovin vaarallisia, mutta uhittelevat ja niissä on vahva haju. Sattuipa niin, että löysimme rantakivikon läheltä kannon mutkasta vastaluodun rantakäärmeennahan. Joli haistoi sitä eikä olisi lopettanut ärhentelyä nahalle millään ennenkuin heitin käärmeennahan veteen virran vietäväksi, niin kauaksi, ettei hajukaan yltänyt koiran nenään.
Jolilla on oikeasti kaksi paikkaa, joita se voi pitää koteinaan. Kaivoksela ja Ylästö.Ylästössä Vantaalla on sen synnyinkoti. Kun koiramme viettää aikaansa Ylästössä  Peltovuorentiellä, tuntuu siltä, että uusi paikka ja uudet kujeet. Taas on paljon tutkittavaa, haisteltavaa ja uusia kavereita. Ylästössä on mahtavan paljon erilaisia ja erirotuisia koiria.


Suureksi suruksemme syksyllä 2008 Joli menetti rakkaan isäntänsä. Joli pääsi tutun ihmisen luo jatkamaan elämäänsä. Sydämelliset kiitokset Elisabethille, joka tarjosi Jolille kodin tutuissa Ylästön maisemissa. Hieno luonteinen poika ns. kaikkien kaveri:):)

Joli  7 viikkoa, kohta lähtö omaan kotiin:)
joli.jpg
 Pertille ja Elisabethille kiitokset tekstistä ja kuvista!

up


                                                                                Copyright©meitsin2006 / all rights reserved