Taustaa / History
Ensimmäinen snautseri tuli perheemme täysvaltaiseksi jäseneksi vuonna 1993. Kääpiösnautseri p/s Brinata Roseanne. Nokkela ja fiksu neiti, joka ajatteli ensin ja teki vasta sitten. Toisin kun -94 helmikuussa meille kotiutunut keskikokoinen, musta Onnellisen Sydämen Ballerina. Nanu omasi hienon ja ihmisystävällisen luonteen, mutta yleensä ensin teki ja sitten vasta ajatteli. Rodo lensi sateenkaarensillalle huhtikuussa-05, vietettyään luonamme 12-vuotta. Nanusta jouduimme luopumaan aivan liian aikaisin, jäi auton alle 1,5 vuotiaana.Kiitos kasvattajat, Hilkka Salohalla ja Tuija Tähkä näistä hienoista snautsereista jotka ovat muodostaneet pohjan meidän snautseri harrastukselle. Erityis-kiitokset Saimille ja Ahdille (Kennel Mihan), olemme saanneet heiltä vuosien mittaan korvaamatonta tukea ja neuvoja!! Nanun poismenon jälkeen alkoivat puhelimet soida eripuolella suomea, ruotsia ja israelia myöten....mutta tuohonaikaan olivat mustat keskikokoiset kivenalla ja pentuja syntyi harvakseltaan. Perheneuvottelun jälkeen oltiin kaikki yksimielisiä, ei värillä valiä...kunhan on snautseri !!! Saimme kotiin ihanan rämäpään...Fin Mva FinnSg Mihan Frazee. Vilman mottona oli heti ensihetkestä lähtien: mitkä on minun on minun, ja mitkä on Rodon, on myös minun. Vilman kohdalta sama motto jatkuu edelleenkin! 29.9.2007 suureksi suruksi, jouduimme jättämään Vilmalle hyvästit:( 2000 syntyi Mihan Kenneliin pentue, Porvoon näyttelyn jälkeen lähdimme pentuja katsomaan...siis tarkoitus oli vain katsoa. Mukaamme lähti Fin Ch+Est Ch FinnSG Mihan Kesäillanvalssi. Netti osoittautui suureksi persoonaksi, joka ei tänäkään päivänä suurista eikä pienistä hätkähdä. Netin tulon jälkeen päätimme että kiintiö on täynnä, mutta niin se mieli muuttuu.. :) 2003 tahtoi pojan, ja mielellään hyväsukuisen. Kuukausien ja monien erimaiden snautseri-kasvattajien kanssa meilailtuani, löytyi poika, lähempää kun osasin odottaa, Eestistä. Helmikuussa-04 rantautui Morgan, Mauno mamman-poika. Mukava, kiltti ja lapsia rakastava, jonka luonne on hurmannut monet.
Vannomatta paras, ainakin meidän kohdalla. 2005 maaliskuussa haimme Hki-Vantaan lentoasemalta pienen käärön. Laskeutui sisko ja sen veli, Armi ja Danny espanjasta, kasvattajansa Monika Jurcovskan mukana tulleet snautseri sisarukset, joista narttu Dutiful Darlene Ze Zahrabske kotiutui laumaamme. Armi osoittautui mahtavan humoristiseksi, neidin takapuolen ja hännän vispaaminen ei jätä ketään kylmäksi !
Kaksijalkaisia perheessä on neljä kappaletta:
Kaksi tytärtä, Noora 22v. ja Saara 19v. Kasvaneet aikuisiksi koirien rinnalla, eivät aina jaksa ymmärtää koira juttuja. Kummatkin ovat jo muuttaneet pois kotoa. Juha, handleri ja perheen-pää.. Kotona ollut lauma eläimiä, kanoista lehmiin ja seropi-narttu Piki. Leena, trimmaaja, ja perheen toinen-pää.. Ensimmäinen ihka-oma koira, pitkän ruinaamisen jälkeen, sileäkarvainen kettuterrieri Nalle. Kotona myös karkeakarvainen saksanseisoja Jeri. Hevoset ovat myös aina olleet lähellä sydäntäni. Vuodesta 1993 Suomen Snautseri-kerhon jäsen, -94 kasvattajan peruskurssi, -95 kasvattajan jatkokurssi. 1995 myönnetty kennelnimi Meitsin. Jalostustoimikuntien ja jalostusneuvojien jatkokurssi, 2006. 2005-2006 Snautserien jalostustoimikunnan jäsen.
Tavoitteena terve, yhteiskunta kelpoinen, rotutyypiltään oikea snautseri. Väsymätön lenkkikaveri ja omistajansa paras ystävä. Erinomainen kodin ja perheen vahti ja suojelija. Monipuolinen harrastuskoira näyttelyihin, palveluskoirakokeisiin, agilityyn, pelastuskoiratoimintaan ja tottelevaisuuskokeisiin. History: Our familys first dog was a miniatyre-schnauzer p/s, Brinata Roseanne 1993-2005. We never forget Rodo, she was so wise and kind girl. We all miss her very much.
In the year 1994 we got our first standart-schnauzer black, Onnellisen Sydämen Balleriina. We lost her in the car accident, she was only eighteen month. Nanu was very temperamental, cute and love people, especially kids. After Nanu, we try to find black, those time in finland born only 2-3 litters black/year. One p/s puppie was free in Kennel Mihan...no matter of color, the main point was, she is a schnauzer:) We got Vilma "only once in a lifetime dog" FinCh, Finnsg Mihan Frazee, she is in retired and enjoy give orders to youngers.
In the year 2000, FinCh, EstCh, Finnsg Mihan Kesäillanvalssi was goming to us, she practically just moved in. We was visit in Porvoo and next saturday we has a new family member. She is quite a personality, and self-confident lady.
Morgan, mamas-boy. He is from estonia. He is a trustworthy, loving and be cheerful by nature, even though the girls are not so kind to her.
Dutiful Darlene Ze Zahrabske, the youngest female- from Spain. She is like a clown, I never see before, that a dog can swing the tail like Armi do, and make a noice like a seal :) :) We live in Vantaa, near of Helsinki-Vantaa airport. We have two daughters, Noora, 21 years and Saara, 18 years old. They has growing up with schnauzers. The girls are not very interesting about shows, but when we are on the road, they are very good dog-sitters :) :). I got my first dog when I was 12 years, smooth-haired foxterrier, we has also german wire-haired pointer. When I was young, all my spare-time goes with horses...and now, with schnauzers. Juha, my husband is a country-boy. Growing up in farm, with cows, chickens and cats. His first dog was mixed-female, Piki. We are member of Suomen Kennelliitto/Finnish KennelClub, Suomen Snautserikerho/The Finnish Standard Schnauzer Club. Kennel-name Meitsin, from the year of 1995. 2005-2006, member of schnauzers breeding commitee. 
Copyright©meitsin2006 / all rights reserve |